Lääkärit voisivat ottaa tosissaan ihmisen joka sanoo että voi huonosti.
Nykyään ollaan jo niin suvaitsevaisia että ei tarvitse tehdä muuta kuin mitä jo tehdään. Jokaisen meidän tulee ymmärtää ettemme voi olla kaikessa hyviä ja hyväksyttyjä.
Avun ja tuen saamisen helpottaminen, vaihtoehtojen lisääminen perinteisen lääkityksen rinnalle/tilalle, yksilöllisyys.
Palveluseteli nopeasti vaikuttaviin terapiasuuntauksiin kuten ratkaisukeskeinen psykoterapia
Oikeus laadukkaaseen sisäilmaan tukee mielenterveyttä : ei tehdä hengittämisestä säästämistä estettä lasten ja nuorten jaksamiselle!
Palvelujen saatavuus ja pääsyyn yksinkertaistaminen.
Jokaisella ihmisellä tulisi olla yhtäläiset oikeudet saada tukea ja apua mielenterveyden asioihin. Opiskelijoiden ja työikäisten on mahdollista päästä kuntoutusterapiaan, mutta myös esimerkiksi työttömien ja työkyvyttömyyseläkkeellä olevien tulisi päästä avun piiriin. Puhumattakaan syrjäytymisvaarassa olevista nuorista/aikuisista, asunnottomista, pakolaisista, eläkeläisistä ja koululaisista. Hyvän mielenterveyden ei pitäisi olla tavoite vain yhteiskunnalle tärkeän työllisyysajattelun näkökulmasta - sen tulisi olla perusoikeus kaikille.
Syrjinnän minimoiminen. Mielenterveyden häiriö voi lyödä ihmiseen syvän stigman, joka hankaloittaa työllistymistä, opiskelua ym. sopeutumista yhteiskuntaan. Asennemuutosta mm. työnantajille. Ihminen on muutakin kuin pelkkä mielenterveyden häiriö. Jokaisella tulisi olla oikeus työntekoon.
Terveyspalvelut perustasolla kuntoon
Oikeus saada palveluita riittävän varhaisessa vaiheessa.
Voisi puhua myös velvollisuudesta vaalia itse mielenterveyttään.