Suomella ja valmisteilla olevalla ilmatolailla on hyvät ja kunnianhimoiset hiilineutraaliustavoitteet. Niissä ei kuitenkaan ole huomioitu suomalaisten ilmastopäästöt, jotka tapahuvat Suomen kansallisten rajojen ulkopuolella. Näihin ns. kulutuspäästöihin kuuluu mm. kaikkien tuontitarvikkeiden, kuten ulkomailla tuotetun ruoan ja vaatteiden, sekä lentoliikenteen päästöt. On arvioitu, että jos tällaisen kulutuksen päästöt huomioitaisiin, suomalaisten hiilijalanjälki olisi n. 33% nykyään raportoitua suurempi.

Tämä herättää kysymyksiä Suomen ilmastopolitiikan oikeudenmukaisuudesta: suomalaisten ilmastopäästöt rasittavat tuotantomaiden (usein kehittyvät maat ja Kiina) hiilibudjetteja. Varsinkin kehittyvissä maissa on heikompi ilmastolainsäädäntö ja matalemmat ilmastostandardit esim. maataloustuotannossa.

Suomen ilmastolain säätäjien tulee huomioida globaalin oikeudenmukaisuuden ja vastuun kysymyskiä ja tarkastella Suomen ilmastopolitiikkaa osana ei vain EU:ta, vaan myös laajempien globaalien tuotantoketjujen kokonaisuutta.

Epäoikeudenmukaisuutta on se, että tietoisesti toteutettujen yhteiskunnallisten toimien jalkoihin jääneet ihmiset unohdetaan, eikä uskalleta toteuttaa niitä yhteiskunnallisia toimia ja muutoksia jotka elämänmahdollisuuksia tasaisivat. Oikeudenmukaisuus ilmenee siten, että ekologiseen jälleenrakennukseen ja elämänmuutoksiin osallistuvat kaikki. Anekauppaa ei sallita, rahalla ei saa ostaa itseään vapaaksi globaalista vastuusta. Bensiiniä voi jakaa vaikka ilmaiseksi, jos sen käyttö on sidottu kiintiöön, joka koskee myös hyvätuloisia.

Kaikkien elämänlaatu paranee, kaikki kansanryhmät, enemmistöt ja vähemmistöt mukaanlukien. Elämänlaadun paraneminen tarkoittaa tässä myös monesta asiasta luopumista, kuten mielihyvän hankkimista kulutuksen kautta, mutta tilalle pitää luoda yhteisöllisyyttä ja kulttuuripalveluja ja muita aineettomia elämänlaadun kasvattajia.

Se ilmenee pahoinvointina, narinana, ymmärtämättömyytenä ja jarruttamisena.

Hidas siirtyminen vahingoittaa eniten niitä, jotka jo nyt kärsivät ilmastonmuutoksen seurauksista. Oikeudenmukaisuutta on siirtymän aikaansaaminen mahdollisimman nopeasti. Samaan aikaan ihmisten toimeentulo tulee turvata esimerkiksi perustulolla ja yhteiskuntaa tulee tasa-arvoistaa taloudellisesti.

Käytännön teoilla on vain merkitystä. Sanat, saivartelu, byrokraattinen kieli ja tunteettomuus ovat esteitä ja vain "mielikuviin" pohjautuvia. Niinkauan kuin sanat eivät vastaa tekoja, on turha puhua muutoksesta tai oikeundenmukaisuudesta.

Yksittäinen ihminen tai ihmisryhmä (esim. ammattiryhmä) ei joudu kohtuuttoman huonoon asemaan ilmastokysymyksien vuoksi, vaan kärsijöitä tuetaan.

Oikeudenmukaisuus ilmenee siten, että ihmisille löytyy tapoja elää ja tehdä töitä vähäpäästöisemmin. Ja että heikossa asemassa olevat saavat tarvitsemaansa tukea sopeutumiseen. Epäoikeudenmukaisuus ilmenee siten, että ongelmat (esim säävaihtelut ja pakolaisuus) tulevat lisääntymään, mutta siitä kärsivät eniten ihmiset, joilla meni jo ennestään huonommin. Pahinta epäoikeudenmukaisuutta on se, että pahimmat saastuttajat jatkavat saastuttamista ja rikastumista muun ihmiskunnan kustannuksella. Ja kyllä, Suomi kuuluu globaalisti katsottuna yhteiskuntiin, jotka ovat rikkaita ja joiden perusrakenne on päästöjen tuoton kannalta katsottuna täysin kestämätön.

Jos hiilineutraaliin yhteiskuntaan siirrytään siten, että monia välittömiä veroja korotetaan ja että liikenne pakotetaan täysin sähköistetyksi koko maassa ja että julkisen liikenteen reitteja ja vuoroja ei luoda sinne, mistä ne puuttuvat, silloin siirtyminen on epäoikeudenmukainen prosessi kaikkien niiden suomalaisten kannalta, jotka eivät asu kasvukeskuksissa.

Köyhät köyhtyvät ja rikkaat eivät näe vielä ongelmaa. Eriarvoisuus nostaa terveysongelmia kaikissa tuloluokissa ja rikollisuus kasvaa. Joten on kaukaa viisasta tasata tuloja.