Saamenkielisiä työntekijöitä enemmän, jotta saisi palveluja saameksi.
rajapaikkakunnilla joustava palvelunsaanti kaikissa pohjoismaissa, saamenkielen arvostaminen koulutuksen tarjoamisessa, jotta saataisiin tarpeeksi saamen kieltä ja kulttuuria ymmärtäviä/osaavia työntekijöitä.
Työntekijöille tulisi järjestää niin kielikoulutusta kuin kulttuurikoulutusta, jotta kulttuurisensitiivinen asiakaskohtaaminen olisi mahdollinen ja asiakas tulisi ymmärretyksi niin kielellisesti kuin kulttuurillisesti.
Tiedottaa paremmin mistä saapi mitäkin palveluja saameksi. Perustaa saamenkielisiä yksiköitä.
Enemmän saamenkielistä palvelua saataville
Rajayhteistyötä lisäämällä, ns. Skypepuhelut tulkkauksen järjestämisessä
Pohjoismaista yhteistyötä tulisi kehittää niin että raja-alueiden kuntien asukkailla olisi mahdollisuus käyttää Norjan ja Ruotsin palveluita.
Kielestä on hyvä aloittaa
lähellä ja siten, ettei Hettaan tai muuhun kyläkeskukseen keskittäminen ole automaatio esim. vanhuspäivinä. Pohjoismaista yhteistyötä tulisi kehittää niin että raja-alueiden kuntien asukkailla olisi mahdollisuus käyttää Norjan ja Ruotsin palveluita.
Siten, että palvelua todella saisi, eikä vain niistä puhuttaisi.