Salossa on nyt huonosti kuntoilumahdollisuuksia muualla paitsi keskustan alueella. Esimerkiksi Halikon asemalla ei ole muuta kuin jalkapallokenttä ja alueella asuu kuitenkin paljon ihmisiä. Lisäksi viheralueista voisi pitää huolta ja istuttaa esim puita. Kävin kesälomamatkalle Ruokolahdella (pieni kunta Itä-Savossa) ja siellä oli panostettu laajasti kuntoiluun joten Salo voisi ottaa mallia.
Ehkä voisimme enemmän tukea taloudellisesti urheilua ja kulttuuria, ja myydä itseämme enemmän.
Pyörätieverkoston kehittäminen eri taajamien välille, kuten Salo-Teijo, Kisko-Kiikala-Suomusjärvi, Salo-Muurla jne.
Ammattijohteisen harrastajapohjaisen kulttuuritoiminnan tukeminen
Työhyvinvointiin tulee kiinnittää huomiota lisää. Panostetaan varhaiskasvatukseen, jossa kasvaa uusia kuntalaisia ja tuetaan työntekijöitä.
Hyvinvointi syntyy kannustavista elementeistä. Valituille jakaminen ei ole oikein.
Salo on jakanut pahoinvointia kuntalaisille enemmän kun on kohtuullista.
Salo voisi ensimmäisenä kaupunkina suomessa perustaa puolikuntoisille (=räkä,nuha,yskä) lapsille oman päiväkodin, kaikilla ei ole nykyisten tiukkojen sääntöjen mukaan mahdollista olla pois töistä viikkoja kerrallaan nuhakaudella. Esim 15e/päivä lisämaksulla
Yritykset ovat tärkeitä. Mutta ne eivät näe sosiaalista ulottuvuutta. Sotekenttä tarvitsee tekijänsä. Siellä on osaavat ammattilaiset. Sairaalahanketta ei saa hetkeksikään unohtaa. Ammattilaiset haluavat tehdä työtään omalla alueellaan. Alueemme asukkaat odottavat sitä. Omaisiaan hoitavat kamppailevat koka päivä jaksamisessa rajoilla. Heille intervallia, vapaapäiviä. Oikeudenmukaisin korvauksin. Kaikki joivat paremmin
Pyörätieverkoston parantaminen. Nykymallinen seuraparlamentti liian suppea.
Miten ulkopuolinen voi arvioida kaupungin roolia oman henkilöstön hyvinvoinnin ylläpitäjänä?