Kuntalaisia tulisi kannustaa kestävämpään kuluttamiseen ja elämiseen, esim pyöräilyyn ja joukkoliikenteen käyttöön.
Kierrätys arvoonsa. Lajittelupisteet maakuntaan.
Paljon on parannettavaa ympäristöasioissa vielä. Strategiassa tulisi näkyä mm tiukemmat ilmastotavoitteet jotta Salo voisi puhua ympäristöystävällisyydestään.
Salo voisi profiloitua Vihreäksi kaupungiksi!
Laajemmin lajittelupisteitä, joissa myös muovijätteiden lajittelu. Joukkoliikenne toimii hyvin arkena mutta ei kulje lainkaan viikonloppuisin. Muutama linja-autovuoro voisi kulkea ainakin virkistyskohteisiin, kuten keskustasta Teijon kansallispuistoon ja suuremmilta asuinalueilta keskustaan viikonloppuisinkin. Kaupunkipyöriä voisi liittää joukkoliikenteeseen, kuten Turussa Föliin.
Muovikeräyspisteitä enemmän, esim. Paukkulan keräyspisteeseen.
Lista tekemättömistä asioista, laiminlyönneistä ja suoranaisista virheistä on liian pitkä listattavaksi. Hävettää olla ympäristötietoinen salolainen.
Lajittelupisteiden siisteys on huono, koskien myös esim. risuisia pusikkoja, nokkosia, ym rikkaruohoja pisteiden ympärillä.
Perniöön tarvitaan pahvinkeräyspiste.
Hiilineutraaliutta olisi voinut tavoitella kunniahimoisemminkin, vuoteen 2030.