Tulisi järjestää parempi puhelinpäivystys. Joskus odottaminen kestää kymmeniä minuutteja.
Asiakkaaksi pääseminen on varmistettava. Nykyisin hylätään asiakkaita ilman perusteita ja selityksiä. Rastistinen perustelu mm. venäläisten kohtelussa on lopetettava sakon uhalla.
Pankkikonttoreista tulisi saada käteistä rahaa maanantaistai - perjantai klo 08:00 - 16:00
Käteinen on edelleen tärkeä ja sen saaminen on todella hankalaa. Myös henkilökohtaisen palvelun saaminen on hyvin haastavaa ja vähäistä. Liikaa oletuksia ja työntämistä siihen, että kaikki hoituu sähköisesti ja itsenäisesti. Ja jos onnistuu saamaan henkilökohtaista palvelua niin usein siitö saa maksaa vaikka kyse omista rahoista. Sähköisenä raha ob melkein kuin ilmaa ja mikä takaa ettet jonain aamuna herää siihen, että joku on päättänyt oikeutesi omiin tileihin ja estää rahojesi käytön. Jo nyt on tapauksia tiedossa, että näin käynyt/tehty.
Toisen puolesta sähköisesti asiointia pitää kehittää. Kassapalvelut ja henkilökohtainen palvelu pitää turvata, riippumatta asuinkunnasta
Peruspankkipalveluiden saattavuutta tulee lisätä ja antaa ihmisten valita haluako käyttää sähköistä vai henkilökohtaista asiointia. Myös sähköpalveluiden hinnat ovat koko ajan hyvässä kasvussa, eli ilmeisesti sähköinen ei enää tarkoita edullinen.
Olen yksinyrittäjä (oy) ja kun perustin yritykseni 10 v sitten, jo silloin oli hankala avata tiliä - esim S-pankki ei ainakaan tuolloin ottanut pieniä yrityksiä asiakkaikseen. Maksoin aikanaan tilinhoitomaksua n 10 eur / kk, nyt maksan n. 20 eur / kk. Olen pakotettu pitämään yrityksen debit-kortin, jota en käytä, ja josta joidun silti maksamaan n 5 eur / kk. Pankin kk-veloitus on pöyristyttävän suuri, sillä tapahtumia tililläni ei ole kuin 5-10 kpl kuukaudessa.
Lisätä kaikkea - takaisin 1980-luvun palvelu ja saatavuus täydennettynä nykyaikaisilla tarpeilla.
-nyt on riittävä määrä
Ei tule luopua
Pankkiin on lähes mahdoton päästä asioimaan henkilökohtaisesti ja nämä palvelut on hinnoiteltu taivaisiin. Varsinkin vanhuksille asioinnista on tehty kohtuuttoman vaikeaa ja kallista. Käteisen rahan vienti omalle tilille on tehty vaikeaksi ja kuulustelu on pahempaa kuin vankilassa. Omalle tilille ei saa laittaa rahaa ilman passia mutta ottaa saa ilman että tarvitsee kunnon henkilöllisyystodistusta. Sekin jo kertoo pankkien prioriteeteista. Missään kohtaa kyse ei ole mistään rahanpesun ehkäisystä vaan tavan ihmisen kontrolloinnista jokainen asioista perillä oleva tietää että ne rahan pesut tehdään mm maailman kriiseissä kuten sotien aikana. Käteinen on Suomessa laillinen ja virallinen maksutapa ja sen asema on säilytettävä. Digipalvelut eivät lisää tietoturvaa millään tavalla, päinvastoin suurempi riski että tiedot joutuu vääriin käsiin. Jos puhelin hajoaa on ihminen täysin kädetön tekemään yhtään mitään digipalveluissa eikä sinne pankkiin pääse sisällekään hoitamaan asiaa. Nettipankkia pitää pystyä kayttämään ilman puhelinta pelkällä tietokoneella, samoin laskunmaksun tulee onnistua ilman.