Käteisen tulee olla käypänen makauväline aina ja kaikkialla.
Toivottavasti käteinen pysyy maksukorttien rinnalla
Jos konttoreita ei lisätä niin palveluitten siirtäminen yrityksiin voisi olla autava, joskaan ei mitenkään suositeltava ratkaisu.
-
Ehdottomasti olisi turvattava. Sähkökatkon sattuessa ei ole muuta mahdollisuutta ostaa kuin käteinen.
No sehän tiedetään. Digiraha tulee, jolloin valtio/pankit saavat täydellisen vallan ihmisten rahankäytöstä, ja käteinen tulee poistumaan.
Ihmisten pitää käyttää mahdollisimman paljon käteistä, jolloin tämä orwellilainen skenarion toteutuminen viivästyy mahdollisimman pitkälle.
käteinen säilytettävä
Käteisellä on tulevaisuudessakin käyttäjäkuntansa. Sähköinen maksaminen on haavoittuva.
Käteisellä maksamisen pitää olla myös jatkossakin mahdollista. Jos teknologia ei syystä tai toisesta toimi, ei kukaan pysty maksamaan ostoksiaan esimerkiksi ruokakaupassa. Valtakunnallisia maksukorttihäiriöitä esiintyy usein esimerkiksi juhlapyhinä, jolloin korttilla maksaminen ei onnistu. Jos lähellä ei ole automaattia tai käteisen käyttämisestä luovutaan kokonaan, tulee nämä häiriöt aiheuttamaan ongelmia varmasti.
Huonosti