Positiivista suunnitelmassa on että joitain aukioloaikoja laajennetaan.
Omalääkärimallia kehitetään.
Kun asuu Lohjalla keskustan ulkopuolelle, niin ei paljon vahvuuksia löydy.
Säästöyritys
Reuna-alueilla ei esityksen mukaan luvata vahvuuksia, kun olemassa olevat palvelut ollaan esityksessä romuttamassa ilman tosiasiallisia perusteita. Esitettyjen toimenpiteiden vaikutusten arviointi on olematonta ja tuottaa itseasiassa lisää kustannuksia sekä asiakkaille että yhteiskunnalle.
För vårdpersonal bättre då man har kollegor att rådfråga och kunskapsmässigt större chans att få adekvat vård vid större enehter.
Selkeästi esitetty. Mahdolliset lisääntyvät aukioloajat terveysasemilla.
Esityksessä on todettu, että "etsimme aktiivisesti myös uusia tapoja järjestää lähipalveluita kuntakeskusten ulkopuolelle. Uskomme, että esimerkiksi hoidon jatkuvuuden ammatinharjoittajamallilla on mahdollista parantaa lääkäripalveluiden
saatavuutta pienillä paikkakunnilla". Juuri tuon kaltaisella mallilla nykyiset Karjalohjan ja Sammatin terveysasemapalvelut ovat toimineet. Ne ovat kustannustehokkaita ja laadukkaita. Karjalohjalla ja Sammatissa on väestöpohjaan sopiva, kahden toimipisteen välillä jaettu omalääkäri -palvelun kaltainen -terveysasema, joka toimii hyvänä taloudellisena esimerkkinä palveluiden järjestämisestä maaseudulla ja kylissä. Tämä palvelumalli on asiakaslähtöinen, kevyesti saavutettava ja kustannustehokas (Mehiläisen sopimuksen mukaan kustannus v.2020 186 €/asukas). Nykyinen palveluntarjoaja Mehiläinen Oy on palkinnut sisäisessä tarkastelussaan Karjalohja-Sammatti -terveyskeskuksen parhaana terveyskeskuksena.
Esityksessä on todettu, että "Hyvinvointialueen tärkein tavoite on perustason palvelujen parantaminen. Palvelutarpeen kasvu edellyttää lähipalveluja kuntakeskusten ulkopuolella myös tulevaisuudessa. Hyvinvointialueen tehtävä on varmistaa laadukkaat palvelut nyt ja tulevaisuudessa.", mikä on kunnioitettava tavoite. Kuitenkin verkoston kehittämisesityksessä on useita kohtia, jotka ovat suoraan ristiriidassa yo. tavoitteen kanssa. Niistä ao. kohdassa.
Maininta ehdotusluonnoksessa: "Etsimme aktiivisesti myös uusia tapoja järjestää lähipalveluita kuntakeskusten ulkopuolelle. Uskomme, että esimerkiksi hoidon jatkuvuuden ammatinharjoittajamallilla on mahdollista parantaa lääkäripalveluiden saatavuutta pienillä paikkakunnilla." Tätä on syytä kehittää, jotta myös Länsi-Uudenmaan asukkailla olisi saavutettavat terveyspalvelut
Länsiuusimaalaisena on vaikea nähdä ainuttakaan ilon aihetta esityksestänne!
En löytänyt.