• Ehkäpä juurikin näin. Toisaalta markkinatalous on maailmanlaajuista ja kansalliset erityisyydet eivät ole kokonaisuus huomioiden järkevää. Joka tapauksessa erityisyyksiä tarvittaisiin, jotta yhteiskunnallisia yrityksiä perustettaisiin. Ehkä niiden osalta voi tehdä jotain linkitysta heikossa asemassa olevien työllistämismahdollisuuksien lisäämiseen.

  • Kyllähän yhteiskunnallinen yrityskin voi tavoitella voittoa, keskeistä on se, mihin voitot käytetään. Yrityslainsäädännössä saattaa kyllä hyvinkin olla osia, jotka suosivat suuria voiton maksimoimiseen pyrkiviä yrityksiä.

  • Ei tappiota tuottava toiminta ole kannattavaa yritystoimintaa. Eikä tappioita tule valtion varoin liikaa tukea.

  • Koko innovaatiojärjestelmä on kehitetty vain ja ainoastaan omistaja-arvon näkökulmasta.
    Asenneilmasto, poliittiset ohjelmat ja toimenpiteet suosivat joidenkin eikä yhteistä etua.

  • Huom. Myös yhteiskunnallinen yritys voi olla ja olisi hyvä olla voittoa tavoitteleva, sillä voitostahan yli 50% ohjautuu yhteiskunnalliseen hyvään.

  • On, jopa yritysrahoitus edellyttää taloudellisen voiton kasvattamista tuen saannin ehtona.

  • Yleensä osuuskuntamuotoista yrittäjyyttä ei käsitetä yritysmuotona, vaan jonain vapaaehtoistyön muotona. Mikroyrittäjyys on noussut viime vuosina tuen kohteeksi ja tuetaan yksin yrittäjää esim. starttirahalla. Osuuskunnalla voisi olla yhteisöällinen starttiraha alkuun.

  • Kyllä tämä ongelma on ratkaistavissa ammattimaisella hankinnalla. On olemassa keinot hankkia mitä haluaa, mutta se vaatii osaamista hankkijalta. Tässä ei välttämättä ole paras tapa käyttää konsulttia.

  • Yrityslainsäädäntöä on kehitetty voittoa tavoittelevien yhteisöjen kannalta.
    Toimimme yhteiskunnallisena yrityksenä, mutta emme tavoittele voittoa. Mikäli sitä kuitenkin tulee, se kanavoidaan kaikki perustoimintaan, jotta voimme tehdä entistä paremmin tai laajemmin yhteiskunnallisesti merkittävää toimintaa. Vaikka kanavoimme kaiken voiton toimintaan, maksamme tietenkin sitten veroja enemmän, mikäli liiketoiminta kasvaa. Investointeja pitää kuitenkin tehdä ja ne kaikki pitää tehdä mahdollisella liiketaloudellisella voitolla. Mitään yritystukia emme saa. Kun voittoa ei yleensä tule, mietimme koko ajan, miten saamme toiminnan jatkumaan. Tappiota emme tietenkään voi tehdä, koska tappiota tekevä yritys ei pysty kauaa toimimaan.

  • Osakeyhtiölaissa todetaan että yrityksen tarkoitus on tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen (ellei yhtiöjärjestyksessä toisin määrätä). Tämä luo tietynlaista asenneilmapiiriä kun voitontavoittelu oletetaan ensisijaisena tarkoituksena.

    • «
    • 1
    • 2
    • »