Rahanpesukontrolli liian tiukka.
Ei pitäisi olla kustannuksia käteisen tallettamisessa.
Kohtuuttoman kalliita.
Tapaus Ristijärvi
en osaa sanoa, kun en ikinä talleta rahaa pankkiin, enkä makuuta siellä rahojani. maksan laskut, ja kaikki loput pois tileiltä.
Pankille ei pitäisi kuulua, että mistä joku on jonkun summan rahaa saaneet. Eiväthän he itsekkään kerro että lainan ottajan velkaraha tehdään tyhjästä.
Liian tarkka kontrolli talletuksissa.
Kysellään liikaa ilman perusteita.
Tällä hetkellä vielä kyllä.
Käteistalletusautomaatteja lisää. Mikäli henkilö nostaa tänään rahaa ja vie muutaman päivän kuluttua sitten loppuosan nostostaan takaisin pankkiin, hän joutuu melkoisen ristikuulustelun kohteeksi vaikka kyseessä olisi vain alle sadan euron maksusta. Järkevyyttä asioihin. pankin kassa näkee asiakkaan tiliotteelta, että henkilö on muutama päivä aikaisemmin nostanut rahaa.