• Käteisen rahan käyttö pitää olla mahdollista; kaikilla ei ole kykyä taio taitoa käyttää maksukorttia (esimerkiksi fyysisten puuteiden takia). Tällöin käteinen on ainoa mahdollinen maksuväline.

  • lailla turvattava käteisen käyttö

  • Käteispalvelut pitää turvata myös muiden palveluiden rinnalla.

  • Käteinen raha tulee säilyttää ja käteispalveluiden saatavuus tulee turvata. Käteistä tarvitaan, sillä kaikilla väestön ryhmillä ei ole mahdollista käyttää maksukortteja. Myös teknologisten ongelmien kohdalla käteismaksua tarvitaan, jotta ostokset voidaan suorittaa, mikäli maksuliikenteessä on häiriöitä. Fyysinen raha on tärkeää säilyttää, sillä mikäli yhteiskunnassa nojataan vain sähköiseen maksujärjestelmään, on se helposti häirittävissä ja voi johtaa isoihinkin ongelmiin. Saatavuus turvataan huolehtimalla, että käteisautomaatteja on tarpeeksi kaupunkien/kylien keskustoissa ja siellä missä myös kauppoja on, esim. ruokakauppojen yhteydessä.

  • Ehkä huolestuttavasti vähenee. Voisi ottaa käyttöön käytäntöjä jotka kannustavat käteisen käyttöön.

  • Lisää nosto- ja talletusautomaatteja

  • Käteinen on erittäin tärkeä ja siksi käteistä pitäisi olla aina. Paikat jotka ei ota käteistä vastaan pitäisi boikotoida

  • Käteisen saatavuus ja talletus mahdollistettava mahdollisimman laajasti ja helposti myös jatkossa. Yhteysongelmien ja laitevikojen sattuessa käteinen tahtoo olla ainoa toimiva maksutapa.

  • Kehittämällä ja turvaamalla käteistä.

  • Käteispalveluiden jatkuvuus tulee säätää lailla. Pankit tulee velvoittaa pitämään riittävä määrä rahaa jotta jokainen asiakas voi tarvittaessa nostaa kaikki varansa.

    • «
    • …
    • 165
    • 166
    • 167
    • 168
    • 169
    • 170
    • 171
    • 172
    • 173
    • 174
    • 175
    • …
    • »