• Otetaan huomioon eri ihmisten erilaiset lähtökohdat. Tasapuolinen kohtelu maalla ja kaupungeissa asuville. Niin, että ilmastonmuutokseen liittyvät muutokset eivät vaikeuta maalla asuvien elämää niin, että täytyy muuttaa kaupunkiin tai lähemmäs kaupunkia.

  • Saastuttaja maksaa -periaate on keskeinen. Saastuttajille ei tule myöntää rahallista tukea tai veroetuja, jotta he ottaisivat käyttöön puhtaampaa tekniikkaa. Tämä koskee niin teollisuutta kuin myös yksityisautoilua. Ulkoiskustannukset kuten melu- ja ilmansaasteet, tilantarve esimerkiksi autoliikenteelle ja pysäköinnille, sekä liikenneonnettomuudet tulee hyvittää kustannusten aiheuttajalle. Yhdenvertaisuusperiaate ei tarkoita sitä, että syrjäseudulla asuvalle on mahdollistettava sekä moitteettomat liikenneyhteydet että luotettava energiahuolto samoilla kustannuksilla kuin kaupunkilaisille, koska syrjäseuduilla nämä palvelut tulevat paljon kalliimmaksi. Kansalaisia on rohkaistava siihen, että he valitessaan omia kulutustottumuksia ja asuinpaikkaa ottavat huomioon myös ilmastovaikutukset. Kompensointia tulee välttää, eli rikkaiden on myös ensisijaisesti vähennettävä omaa ilmastokuormitustaan.

  • Kaikki maksaa, niin kaupunkilaiset, kuin maalla asuvat. Myös pienituloisten tulee osallistua! Hyvä se on aina sanoa vaan, että bistetaan korkeatuloisten veroja ja sillä maksetaan!

  • Mahdollisimman nopeasti, niin että köyhimmät eivät siitä kärsi tai maksa. Siirtymä kyllä tapahtuu luonnollisestikin, vain sen nopeuttaminen maksaa aina jollekin jotain.

  • Oikeuden mukainen siirtymä tarkoittaa sitä, ettei yksittäiset ihmisryhmät tai toimialojen harjoittajat kärsi kohtuuttomasti. Hiilineutraaliyhteiskunta kuitenkin tarkoittaa väistämättä joistain asioista luopumista ja muutoksia, joten pitäisi tukea uusia innovaatioita, ja uudellenkouluttautumisen helppoutta. Turhasta kuluttamisesta ja ylimääräisistä päästöistä leikkaaminen on tärkeää, ei ihmisten perustarpeista.

  • Oikeudenmukaisen siirtymän rahoittamisessa täytyy huomioida tulo-ja varallisuusverot ja vähävaraisille aiheutuvaa suhteellisesti korkeampaa kustannusta tulee kompensoida esim veronalennuksin.

  • Yhteinen tavoite vaatii jyrkkiä toimia, joiden Suomen kaltaisessa kansalaisyhteiskunnassa ja oikeusvaltiossa voidaan odottaa ja kykenevän jakautuvan kohtuun ja oikeudenmukaisuuden periaatteiden mukaisesti. Elintasosta kun karsitaan, välttämätön ja kestävä jää jäljelle. Yhdessä tulemme määrittelemään ja arvottamaan tämän "välttämättömän".

  • Oikeudenmukainen siirtymä tarkoittaa siirtymää, jossa vähintäänkin ihmisoikeudet toteutuvat. Ilmastonmuutos ei tunne valtion rajoja ja koskee myös vielä syntymättömiä ihmisiä, joten ilmiönä sen vaikutuspinta ulottuu laajasti eri suuntiin. Oikeudenmukainen siirtymä on sellainen, jonka lopputuloksena elinympäristöämme kunnioitetaan sen kaikessa monimuotoisuudessaan, sillä se turvaa elämän ihmisten lisäksi kaikille muille eläimille ja eliöille, jotka mahdollistavat ihmiselämän. Erityismainintana tietysti painotettava, että perustuslakiin on painettu kaikkien vastuu ympäristöstä ja sen monimuotoisuudesta. Kun vastuu on kaikilla, se ei lepää pelkästään yksilön harteilla, vaan myös esimerkiksi yksityisellä sektorilla, yhteisöissä, kaupunkien ja valtioiden tasolla jne.

  • Kukaan ei jää ilmastotoimien kanssa yksin ja jälkeen, kaikille taataan toimeentulo ja mahdollisuus myös ilmasto sopeutumistoimiin, vaikka hillintä edellä mennäänkin. Ilmastotoimien yhteydessä punnitaan ne toimijat ja ihmiset, joihin kyseinen toimi (tai toimen tekemättömyys) vaikuttavat ja näitä kuullaan + taataan, että ilmastonmuutoksen haitat jaetaan tasapuolisesti ja etteivät entuudestaan heikoimmassa asemassa olevat ihmiset kärsi kaikista eniten.

  • Sluta stöda miljöförstörande industri. Stöd närproducerat och miljövänligt producerat. Beskatta enligt miljöbelastning. Satsa på kollektivtrafik. Ge fler människor möjlighet att välja tåg eller buss. Inte som nu var alla utanför tätorten är beroende av bil. Ge folk möjlighet att sälja el till nätet (som så många andra länder) Satsa på utbildning!

    • «
    • …
    • 8
    • 9
    • 10
    • 11
    • 12
    • 13
    • 14
    • 15
    • 16
    • 17
    • 18
    • …
    • »